Yhtiö Pietarsaaren Vanha Satama Oy, jossa Pietarsaaren kaupunki oli suurin osakas, perustettiin toimimaan laivan rakennuttajana. Vuonna 1987 Jacobstads Wapen:in jälleenrakennustöiden suunnittelu aloitettiin, Suomen vanhimpien säilyneiden, Fredrik af Chapmanin v. 1758 tekemien, piirustusten mukaisesti. 1700-luvulla Chapmanin piirustuksia käytettiin noin 30 aluksen rakennustöissä.
Laivan jälleenrakennus aloitettiin vuonna 1988. Rakennustöihin palkattiin vähän vakinaista työvoimaa, mutta suurin osa työstä tehtiin vapaaehtoisten talkootyövoimin, monen vuoden ajan. Rahoitusta saatiin pääsääntöisesti sponsoreiden lahjoittamana, lähinnä elinkeinoelämää edustavilta tahoilta.
Tavoitteena oli käyttää perinteisiä raaka-aineita ja työmenetelmiä, jotka niin pitkälle kuin mahdollista vastaisivat 1700-luvun laivanrakennustaitoja. Puutavarana käytettiin mm. vanhoja mäntyjä ja kuusia, joista saatiin tukkeja ja lankkuja, sekä juurakoita ja muuta käyrää puutavaraa kaarikohtiin.
Takiloinnissa käytettiin yksinomaan hamppuköyttä ilman mitään keinokuituja. Köydet punottiin Skellefteå:ssa, jossa 1800-luvulla perustettu köysipunomo vielä oli toiminnassa. Metalliosat valmistettiin telakan omassa pajassa. Hampusta valmistettu purjekangas kudottiin tilaustyönä Unkarissa ja purjeet ommeltiin käsin, osin Pietarsaaressa ja osin Skellefteå:ssa.
Laivassa on kuitenkin joitakuita nykyaikaisia piirteitä. Laiva varustettiin kahdella dieselmoottorilla. Matkustajatilojen ja teknologian, kuten esimerkiksi nykyaikaiset navigointilaitteet, täytyi tietenkin olla tämän päivän turvallisuusmääritelmien ja mukavuuden mukaisia.
Suurenna kuvia klikkaamalla niitä!
Loistavan kauniina kesäpäivän 12 heinäkuuta 1992, Jacobstads Wapen laskettiin vesille suuren yleisöjoukon edessä. Neitsytmatkansa kaljaasi teki 1994. Laiva teki yleisöpurjehduksia Perämerellä ja sitä käytettiin myös Pietarsaaren kaupungin symbolina. Alus osallistui myös muun muassa vuonna 2003 Pietarin 300-vuotisjuhlatilaisuuteen, Venäjällä.
Vuonna 2005 havaittiin, että aluksen pöydät olivat alkaneet lahota ja se nostettiin maihin korjaustoimenpiteitä varten. Tänään Jacobstads Wapen makaa laivapihalla vanhassa satamassa, Vega-hallin vieressä.
Kuvat Jacobstads Wapenin rakennusvaiheista ja vesille laskennasta ovat peräisin Pietarsaaren museosta.
Tekstin lähdekirjallisuutena on käytetty Jan Kronholm:in kirjaa ”Jakobstads Wapen” Erään laivanrakennuksen historia (1994,Pietarsaaren merihistoriallinen yhdistys). Kirjasta löytyy kiinnostavaa luettavaa ja paljon kuvia sekä rakennustöistä että purjehduksilta – lukekaa se mielellään!
Avoinna:
9.6 -1.8.2025 klo 10-16
Pääsymaksu:
Aikuiset 10 €
Lapset 12-17 vuotta 5 €
Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi
Museokortti käy meillä
Muut ajat sopimuksen mukaan.
Soita 050 5947814
info@vegastiftelsen.fi
Maria Lunabba puh: 050 594 7814
Vega-säätiö puh: 044 242 2073
Käyntiosoite:
Gamla Hamnvägen 19, Pietarsaari
Postiosoite:
c/o Lunabba, Loveret 1 A, 68600 Pietarsaari
Gamla Hamn i Jakobstad rf
gamlasatama@gmail.com
Haluatko liittyä yhdistykseemme? Ota yhteyttä gamlasatama@gmail.com tai soita 050 5947814
peter.bostrom@datic.fi